Vatin kesäleirit: Ratsastuksen alkeet   

Laukaan Äijälässä, Hiekkalan hevostilalla, käy kuhina, kun joukko innokkaita heppaleiriläisiä touhuaa ohjaajineen tallin edustalla. Käynnissä on Ratsastuksen alkeet –kesäleiri, joka on tarkoitettu 7-10-vuotiaille ratsastusta aloittaville sekä jo vähän kokemusta omaaville lapsille. Tämä perjantaista sunnuntaihin kestävä viikonloppuleiri järjestetään yhteistyössä Laukaan Vatin ja Hiekkalan hevostilan kanssa.

Leiriläisiä on yhteensä 16. Tänä vuonna koko ryhmä sattuu olemaan täynnä tyttöjä, vaikka poikiakin heppaleireillä on ollut.

”Hevostelun alkeet –leiri järjestetään nyt neljännen kerran. Leirillä on neljä erilaista toimintoa: tallissa varusteiden opettelu, ponien hoito ja varusteet, tallin edessä agility ensin keppareilla ja myöhemmin poneilla sekä tietysti kentällä itse ratsastus. Eri toimintapisteillä kierretään pienryhmissä, joilla jokaisella on oma ohjaajansa”, kertoo tilan emäntä Paula Jakonen.

Leirin ruokailut hoituvat tallin tiloissa toiminnan lomassa. Majoitus on Multamäen leirikeskuksessa, josta leiriläisten kyydit tallille ja takaisin hoituvat yhteiskyydityksellä.

Leirillä on neljä Vatin palkkaamaa leiriohjaajaa. Tallin omia tuntilaisia toimii avustavissa tehtävissä mm. taluttajina. Lisäksi ratsastuksenohjaajana on Minja Lehmonen.

”Tarkkailen ratsastajan kehonhallintaa, annan ohjeita ratsastukseen ja teen pikaisen arvion siitä, mitä kunkin ratsastajan kanssa leirillä tehdään. Huomioimme siis jokaisen ratsastajan oman tason ja sovitamme toiminnan kunkin tason ja kokemuksen mukaiseksi”, kertoo Minja.

Ratsastuksenohjaaja Minja Lehmonen

”Tärkeintä on huolehtia rauhallisuudesta ja turvallisuudesta. Aloitteleville ratsastajille on taluttajat, jotka ovat tallilla ratsastusta harrastavia nuoria. Kaikille ratsastajille pakollisina varusteina on turvaliivit ja –kypärät. Tarvittavat varusteet saa käyttöön tallilta, joskin osalla leiriläisistä näkyi olevan omiakin kypäriä mukanaan. Lisäksi tarvitaan hyvät kengät ja saumattomat, joustavat housut”, toteaa Minja.

Pikakysymältä selviää, että monet leiriläiset ovat käyneet ratsastamassa aiemminkin, esim. heppakerhossa. Joukossa on kuitenkin myös ensikertalaisia.

”Kyllä moneen leiriläiseen iskee leirillä ratsastusinnostus ja ratsastamaan tullaan tallille sitten leirien jälkeenkin. Leiriläiset ovat todella mukavaa porukkaa ja innokkaita oppimaan”, toteaa emäntä Paula.

Leirijohtajana toimiva Jenna Mäkelä on opastamassa tallissa leiriläisille erilaisia hevosvarusteita. Kysäisemme samalla leiriläisiltä päällimmäisiä tunnelmia heppaleiriltä. ”Mä olen astunut täällä jo monta kertaa hevosenkakkaan”, nauraa yksi tytöistä.

Jenna Mäkelän opetustuokio hevosvarusteista

Selviää, että leirin ensimmäinen päivä oli vierähtänyt Multamäen leirikeskuksessa, jossa tehtiin leirisäännöt (myös talliin), käytiin läpi hevosen teoriaa, katseltiin heppavideoita, leikittiin, syötiin iltapalaa, saunottiin ja uitiin – siis touhuttiin vaikka mitä. Tallille lähdettiin heti aamupalan jälkeen lauantaiaamuna. ”Kyllä on jo odotettu tallille pääsyä”, kuuluu monen suusta.

Viikonloppuleirin ohjelma oli toiminnantäyteinen.

Ensimmäistä kertaa leiriohjaajana toimivan Ronja Reinan on helppo yhtyä leiriläisten innostukseen. ”Mukavaa on ollut, tosi kiva ryhmä”, sanoo Ronja, samalla kun hänen pienryhmänsä ihailee laitumella emänsä kanssa kesästä nauttivaa Kaisa-varsaa, joka on vasta parin kuukauden ikäinen.

Kaisa on varsin hellyttävä varsa.

Ruokatauon koittaessa pääsemme kysymään leiriläisiltä muutamia lisäkysymyksiä leiristä.

Millainen tunnelma leirillä on ollut? ”Kiva! Kaikki on ollut kivaa.”

Paljonko leirillä on vapaa-aikaa? ”Tällä leirillä on melko vähän vapaa-aikaa, esim. tänään vain noin tunnin verran, koska toimintaa on niin paljon. Viikonloppuleiri on tiivis, pidemmällä heppaleirillä jää enemmän myös vapaa-aikaa.” (leirijohtaja Jenna)

Mikä leirillä on ollut parasta? ”Kaikki! Ratsastus.”

Mikä on ollut huonoa? ”Ei mikään.”

Leiriläisiä haastattelivat Haloo Laukaa! -tekijäryhmän Menna (vas.) ja Tiia.

Juttu: Anu Kaasalainen
Kuvat: Menna, Tiia ja Anu

HIEKKALAN HEVOSTILA
Hiekkalan hevostila sijaitsee Äijälässä, aivan Äijäläntien varressa.

Tilaa pidetään kolmannessa sukupolvessa. Nykyinen tilan emäntä on Paula Jakonen.

Tallissa on 14 tallipaikkaa. Yhtä lukuun ottamatta kaikki tallin hevoset ovat suomenhevosia. Tallilla on myös poneja.

Hevostelun alkeet –leirin lisäksi tila järjestää Vatin kanssa yhteistyössä maanantaista perjantaihin kestävän Maailman monimmat pollet –leirin heinäkuussa.