Tiedote Laukaan kunnan varautumistoimenpiteistä koronavirusepidemiaan

Suomen hallitus tiedotti 12.3.2020 lähipäivinä tarkentuvista toimintaohjeista koronavirusepidemiassa. Laukaan kunta toimii näiden ohjeiden mukaisesti ja suosittelemme kuntalaisia tutustumaan kunnan ohjeistuksiin ja hyödyllisiin linkkeihin sekä valtioneuvoston tiedotteeseen asiasta.  Seuraa myös Seututerveyskeskuksen ajankohtaista tiedotetta koronaviruksesta.

Laukaan kunnan tiloissa kuten liikunta- ja kuntosaleilla, nuorisotiloissa ja kirjastoissa järjestettävät tapahtumat, tilaisuudet ja vuorot perutaan toistaiseksi. Näin estämme osaltamme koronaviruksen leviämistä ja kannamme vastuuta toistemme hyvinvoinnista Laukaassa.

Laukaan HyPen toimitilalla järjestettävät ryhmätoiminnot sekä iltatilaisuudet ja -tapahtumat on myös peruttu toistaiseksi, esim. MLL Laukaan yhdistyksen perhekahvilatoiminta, perhevalmennus yms.

Asiakasvastaanottoa HyPen tilassa tehdään tarpeenmukaisesti. Työntekijämme ovat yhteydessä asiakkaisiin, jos tässä on muutoksia. Tapaamisissa on muistettava hygieniaohjeistus (käsienpesu, yskimishygienia). Flunssaoireiden ilmaantuessa jäädään kotiin.

Seuraamme tilanteen etenemistä ja informoimme myös HyPen toiminnan osalta lisää.